Me

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Peruukin värjäyskö vaikeaa?

Terveppä terve! Tässä on kyllä tullut lähiaikoina kirjoiteltua paljon blogiin ^^ No otsikostakin voi jo arvata mitä tänään pilvisenä päivänä kokeilin.
Alkuvuodesta löysin aivan mahtavan shoujo sarjan Akastuki no Yonan ja ihastuin heti sen päähenkilöön prinsessa Yonaan. Sarjan musiikit käyvät siihen ja hahmot ovat kivoja. Suosittelen myös lukemaan sen alkuperäis mangaa, koska Kuzanaki Mizuholla on erittäin kaunis piirtojälki. Tilasinpa sitten Yonaan peruukin Cosplaykirpputorilta ja kun sitten avasin peruukin pussin väri oli aivan liian lila ja kävi paljon paremmin vaikka League of Legendsin Annieen. Ensin päätin asian olla ja tyytyä siihen, mutta sitten Elluuhh ehdotti, että voisin kokeilla peruukin värjäystä ja en kyllä nyt kadu yhtään,että kokeilin.
Anime versio.

Manga versio
Katsoin ensin vähän kommentteja ja blogipostauksia peruukin värjäyksestä ja päätin, että kokeilisin Copiceilla. Mutta Kuopion Askartelukulmassa ei ollut punaista Copic täyttöpulloa joten siellä ehdotettiin Liquitex ink maalia ja ajattelinpa kokeilla sitten sitä.
Värjäyksessä meni koko pullo.
Ensimmäisenä kannattaa muistaa ottaa kunnon suojavälineet kuten joku essu ja hanskat jne. Annan myös vinkkinä sen, että suojatkaa peruukkipääkin jollain vaikka pakastepussilta niin vältytte uuden ostolta XD Monet ovat tehneet peruukin värjäyksen jossain pesuhuoneessa ja vessassa, mutta minä tein ulkona jo ihan suosiolla, ettei sisälle tulisi hirveät hajut maalista, mutta Liquitex maali ei haise pahalle toisin kuin Copic joka suorastaan lemuaa. Käytin värjäyksessä ihan suihkepulloa ja tiheää kampaa jotta väri menisi tasaisesti ja kuivasin sitten vanhalla hiustenkuivaajalla.
Tuossa näkyy hieman vanhaa peruukin väriä, mutta sisävalo hieman tummentaa.
Maalia kaadoin vaan suoraan suihkepulloon ja laimensin sitä hieman vedellä. En siis käyttänyt mitään sinoolia tai muuta tärpättiä ja väri pysyy erittäin hyvin. Väriä laitoin kerroksittain ja välillä kuivasin.
Ensimmäisessä kerroksessa näkyy aika paljon raitoja

Toisessa kerroksessa alkoi olla jo päältä hyvä, mutta kuitujen alta hieman lila vielä.
Suurimpana ongelmana oli varmaan se, että värin saisi tasaisesti myös kuitujen alle. Tietystihän sinne jäi niitä pieniä kohtia missä kuidut ovat hieman liloja, mutta loppujen lopuksi peruukin värjäys oli helppoa ja mukavaa hommaa. Lopuksi vielä laitoin hieman LuxeOilia(tai mikä tahansa muu hiusöljy ajaa saman asian) peruukkiin jotta se kiiltäisi hieman. Tässä vielä hieman kuvia valmiista peruukista eri valoissa.
Ulkona 

Jäänsinisessä valossa.

Keltaisessa valossa.
Peruukkiin olen nyt erittäin tyytyväinen ja pitää varmaan jatkaa Yonan asuakin jonka laitan Kosuconin lauantaina joten jos haluatte nähdä hieman miltä peruukki näyttää livenä nii tulkaa vaa tervehtimään :3
Pret-Ty

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Cossitestailua ja vähän piilareista

  Hei kaikille ja harvinaista kyllä aurinkoista päivää! Tässä postauksessa ajattelimme jakaa hieman epämääräisiä meikki- ja cossitestailuja. Osallistuin tässä pari kuukautta sitten Jäätynyt Enkelin piilari give-away arvontaan ja voittohan sieltä tulla tupsahti! Kiitokset hänelle Super Pinky Bright Red- linsseistä kovasti, muistakaahan käydä tsekkaamassa hänen sivunsa! :3


Ikkunaa kohti
Sisävalo
En tiedä olenko maininnut että olen aivan hulluna punasilmäisiin hahmoihin..XD
Touhou- Reisen


Umineko- Lucifer

Love Live- Nico

Rozen maiden- Kirakishou ja kuva vuodelta nakki ja muusi...XD
Random testailua vain, ehkä Another- Misaki Mei hieman pohjana
Sitten Pret-Tyn testauksia
Yuuki Yuuna is a hero- Itsuki
Love Live- Rin

Mirai Nikki- Mao

Pret-Tyn vihreät piilarit ovat Super Pinkyn Green linssit ja tilattu Honeycolorilta, joka on tullut jo aika vakiopaikaksi ostaa piilolinssejä. Todella tyytyväisiä ollaan kyllä palveluun ja linsseihin oltu.
Harmittaa vieläkin ulkoisen kiintolevyn poksahtaminen, koska siellä olisi ollut enemmänkin testailukuvia, mutta minkäs teet.;_; Muistakaa varmuuskopiointi!

Heipparallaa, kunhan taas kirjoitellaan!
-Elluuh




tiistai 21. heinäkuuta 2015

Kesän kuumin paikka! Animecon 2015

Terve! Pitkästä aikaa Pret-Ty täällä ja nyt varmaan vähän aika informeerata teitä Animeconista ja muusta tapahtuneesta.
 Animeconin lauantaina minä kierrätin Training Chieri Sonoa AKB0048sta. Meillä piti olla lauantaina Shoujotachi yo ryhmä, mutta me peruimme, koska kankaat eivät oikein miellyttäneet meitä ja jäsenet vain ropisivat pois ja jäjellä olikin vain vain enää pari koko ryhmästä. Sunnuntaina pääsin vihdoin käyttämääm Sakura Kinomoto Tobira wo akete versiota Cardcaptor Sakurasta. Minun piti laittaa Sakura jo Mimiconiin, mutta en saanut sitä valmiiksi :c


Elluuhhilla taas oli päällänsä lauantaina Casual Saber Fate sarjasta ja sunnuntaina hän kierrätti Maki Nishikino Wonderful Rush version Love Live School Idol Projectista.

Mimiconin jälkeen minulla oli vielä Sakurassa kaikki ihan kesken, mutta onneksi Chieriin ei tarvinnut tehdä mitään. Aluksi oli ihan hakusessa mistä tekisin Sakuraan kruunun, mutta sitten välähti, että leikkaisin retkipatjasta pohjan ja sitten päällystäisin sen sitten Silkclaylla, mutta se ei oikein meinannut tarttua joten päätin heittää sen ajatuksen menemään ja ostaa Softista. Katsoin Askartelukulman nettisivuilta ja siellä yksi levy maksoi yli euron ja päätin sitten tilata sitä täältä. Tilasimme myös samalla kokeiltavaksi pienen purkin Gessoa. Loppujenlopuksi netistä Softiksen tilaaminen posteineen oli halvempaa kuin käydä ostamassa sitä Kuopiosta. 
Tuossa näkyy kruunu.

Gesso ja 10 Softislevyä.

Olisi pitänyt tilata isompia levyjä :`D


Maalaus vaiheessa.
Gesso olikin ihan hyvä ostos sillä väri tarttui paremmin ja siitä tuli paremman näköinen. Pienet pallot kruunussa tein Silkclaysta, mutta siinä kävikin niin, että se ei tarttunutkaan Softikseen ja ne pallot piti kuumaliimata. 
Asusta minulla ei ole enempää W.I.P kuvia, koska meidän ulkoinen kiintolevy missä oli KAIKKI cosplaykuvat ja tanssipeli putosi lattialle ja se meni rikki;_; Tässäkin oli vain jotain mitä löysin facebookista. Toivon vielä, että saamme kuvat jotenkin takaisin. Ihmiset MUISTAKAA VARMUUSKOPIONTI! 
Fiilikset, kun ulkoinen kiintolevy ei enää toiminutkaan.
Sen vielä kuitenkin kerron, että asun siipiin meni noin 12 tuntia aikaa ja minun oli tehtävä ne ja sukkiin sekä hanskoihin piparkakkurauna yhdessä päivässä, koska äiti oli päättänyt varata hotellin meille juuri ennen Animeconia ja sanoi vasta lähtöä edeltävän aamuna, että oli varannut hotellin. Luin Lily of Lilianin blogista vinkkejä miten hän oli tehnyt Ultimate Madokan siivet ja tukirakenteet ja hyödynsin niitä sitten hiemen Sakuran siivissä. Tein Twillistä ja tukikankaasta pötkylöitä joiden päihin laitoin kuminauhaa jotta ne vähän sitten joustaisivat. 

Takaa. 
Edestä. Pahoittelen huonoa laatua.

Tein noihin myös kujat mihin voisi laittaa siivistä tulevat jutut. No sitten itse siipiin jotka oli taas Twillistä joiden sisällä oli retkipatja,pumpulia ja rautalankaa. Se rautalanka ei ollutkaan kovin hyvä päätös, koska niiden taipuvuuden vuoksi siipeni lysähtivät alas vaikka pyöritin useamman kerroksen päällekkäin. Conissa joku kiltti ihminen pukkarissa laittoi hakaneuloilla siivet asuun sitten kiinni ^^ Kiitoksia hänelle! Conikansa on niin mukavaa. Sukkien reunan tein ompelukoneen ohjelmalla, mutta se ei sitten tullut hyvännököiseksi, mutta annoin vain asian olla.

Ilmeeni, kun cossi oli ihan kesken ja oli enää päivä aikaa.
Conia edeltävänä iltana Elluuh ja Megu viimeistelivät heidän pitämänsä Animebiisivisan joka oli Auditoriossa launataina. Kävijöitä oli joku 40 henkeä joka oli ihan sopiva määrä meille. Kiitoksia osallistuneille!

Fiilikset tehdessä.

Animecon on onneksi niin lähellä, että pystyimme kotona valmistautumaan. Coniin tullesamme meidät ohjattiin pysäköimään hiekkakentälle. Sitten alkoi conissa kiertäminen ja tutuille höpöttäminen Iltapäivällä käytiin Megun kanssa shoottaamassa läheisellä rannalla ja siinä menikin varmaan tunti. Ulkona oli mahtava sää^^ Oli aurinkoista, mutta oli joku 15 astetta lämmintä joten ei ollut liian kuuma sekä ei edes ollut hurjaa tuulta. Tässä hieman saalista:3

Saber oli mukava cossi päällä, mutta poseeraaminen on vähän haastavaa, kun hän on niin vakava hahmo.

Elluuhin suosikki kuva^^
Takana oleva ristikko oli haastava tehdä.

Kuvauksen jälkeen tulikin ohjelmamme aika ja tulimme sinne ajoissa paikalle, mutta yllätyksenä meille ei oltu varattu tarpeeksi kyniä, jotta osallistujat voisi täyttää papereita niin minä kävin äkkiä ostamassa niitä Suomalaisesta kirjakaupasta :/  Tietty kolmelta käytiin katsomassa Yksilökisa ja onnea voittajille! Conista lähdössä ollessamme huomasimme 50 euron sakkolapun automme tuulilasista. Saimmekin tietää, että olimme pysäköineet VÄÄRÄLLE PARKKIPAIKALLE ja saimme vain syyttää omaa tyhmyttämme, että emme varmistaneet minne pitää pysäköidä, kun Musiikkikeskuksen lähellä on kaksi hiekkakenttää. Kyllä sitten illalla vitutti pizzaa syödessä.

Tunne, kun 50euron lahjakortti tuulilasissa...
Sunnuntaina minä laitoin Sakuran asun osittain päälle lähtiessä ja loput sitten conipaikan pukkarissa ja sinne mennä monet katsoi vähän hassustai puolipukeista Sakuraa XD Kahdeltatoista oli AMV-kilpailu johon EI OLLUT PAIKKALIPPUJA!? MIKSI? Joten kertyi aivan hirveät jonot ja sisälämpötila nousi. Sunnuntaina ei sitten ollutkaan niin hyvä sää, koska oli pirun kylmä :c Joten Sakurasta ei tullut otettu mitään shoottia. Onneksi löysin Facebookista edes jonkun kuvan Sakurasta kokonaisuudessaan. Linkki kuvaajan sivulle.

Aika derpnaama XD Sain lauantaina itselleni myös Clow kortit ^^
Sakura oli ihan mukava olla lukuunottamatta sukkia ja hanskoja jotka vain valuivat ja aina, kun joku halusi kuvaa piti niitä nostaa. Esitys- ja CMV-kisa menivät aika äkkiä ja taas kerran onnea voittajille^^ Juuri ennen päättäreitä kävin hieman kiertelmässä myyntipöytiä vaikka moni siellä tönikin siipiä. Käväisimpä myös ulkona ja näin siellä toisen Sakura cossaajan ja me juteltiin ja meistä otettiin yhteiskuvia, mutta sitten, kun olin lähdössä takaisin sisälle vahingossa onnistuin PUDOTTAMAAN Sakuran sauvan ja sen oikean siiven vaneri halkesi. Voi siinä vähän aluksi olin vain silleen "Miten täs nyt oikein näin kävi"? Rappusia noustessa sitten kyyneleet alkoivat vain valamaan ja tuttava kysyikin ovella, että mikä on. Siinä eniten vitutti, että kuinka kova työ sauvaan oli uponnut ja nyt se on jo rikki ;_;
Näytin varmaan tältä siinä vaiheessa.
Elluuhh ja Megu olivat menneet bäkkärille, jotta voisivat julkistaa Animebiisivisan voittajan joten minä sitten yksin menin päättäreihin. Siinä vaiheessa oli aika foreveralone fiilis. Päättäjäisissä sitten ilmoitettiin, että ensivuoden Animecon olisi Jyväskylän Paviljongilla, koska Musiikkikeskus on remontissa silloin. Sinne sitten meni se Kuopion kesäconi.

 Iskä onneksi sanoi, että sen vanerin voi liimata takasin paikoilleen, mutta eihän se niin kestävä ole. Nyt kaduttaa, kun menin puuliimaamaan ja ruuvaamaan vanerin niin hyvin kiinni. Lopuksi sitten laitan tähän mukavan sorsakuvan, ja menen jatkamaan Kosuconin cossia, koska emme pääse Traconiin Elluuhin ja Megun kirjoitusten takia ;_; 
Launataina shootteillessa sorsat tulivat maisemiin ^^

-Pret-Ty