Me

lauantai 9. tammikuuta 2016

Kirppusirkuksen kokoinen Chibicon 13.12.2015

Päivää ja hyvää uutta vuotta teille rakkaille lukijoille!


Hiljainen conpaikka
  Tajusin tässä, että Chibiconista ei ole vielä tehty postausta, joten pitäisi kai sekin tässä väkertää. Chibi siis pidettiin samalla tavoin kuin viimekin vuonna eli yksipäiväinen con Kuopion keskustassa Apaja -kauppakeskuksessa. Tällä kertaa kyseessä oli kuitenkin SUNNUNTANA pidettävä con:O Tämä yllätti suuresti ja huomasihan sen, että porukkaa oli huomattavasti vähemmän ja kaikki kaupat eivät olleet auki yms. Menimme conpaikalle jossakin 11.30 aikaan ja hetki jouduttiin miettimään mistä ovesta päästään edes sisään. No hetken joksulenkin jälkeen pikkupakkasessa pääsimme viimein sisään.
Snow Halation Nico

  Pian huomasimme, ettei conissa ollut oikeasti yhtään mitään. Tällä kertaa ei ollut myöskään karaokelaitteita, kuten viime vuonna oli. *Itkupotkuraivari* Kävimme pelaamassa hetken pelihuoneessa jotakin mättöpeliä, mutta siitä ei pitkäksi aikaa iloa ollut byäh. Kävimme shoottaamassa Pret-Tyn Nicoa ulkona ja ihmiset taas kerran pällistelivät oudosti pukeutunutta porukkaa. Kun näimme erään täydellisen Elsa cossaajan ja pikkutyttöjen ilmeet hänet nähdessään melkein itkimme Megun kanssa. Naww lapset olivat onnensa kukkuloilla!


  Kävimme syömässä wanhassa kunnon Subissa ja olihan se pakko ottaa se pakollinen vessapeiliselfie Megun kanssa:D Pret-Ty osallistui cossideittiin, muttei sitä oikeaa löytynyt. Deitissä oli myös vähän teknisiä ongelmia, mutta ei se osallistujienkaan puolesta ollut kummoinen. Minun mielestäni deitissä pitäisi osata heittäytyä oikein kunnolla, jotta siitä tulee hauska.

 Megu ja Pret-ty menivät  katsastamaan cossikisaa ja sitä ennen tutustuimme todella mukaviin cossaajiin ja mietimme maailman suuria ihmeitä, kuten Desuconin ikärajaa... 
"Sanoiko joku Desucon?"
Cosplaykisa meni ripeästi ja väliaikashow oli ihan kiva Ouran highschool host club teemainen tanssiesitys. Cossikisa pidettiin jälleen nuorisotalolla, jossa on pienehkö sali, mutta tungosta ei ollut liiaksi ja hyvin sopi istumaan. Juontajalla tuli pahoja lukuvirheitä ja Pret-Tyllä on siksi jopa uusi sukunimi:O Eheheh...

Pret-Ty kisassa
Megu kisassa
 
Kaikki cosplaykisan osallistujat
Cossikisassa poseeraaminen be like
No sittenpä kävikin kisassa niin mukavasti että Pret-Ty voitti koko kisan! Tällä kertaa en sentään itkenyt, kuten Kosuconissa (läheltä liippasi tosin...). Hyvin mielin saatiin lähdettyä conista kohti kotia palkintopokaali kainalossa^_^
Kunniamaininta, 3.Sija. 2.Sija, 1. Sija
Tässäpä oli voittajan kassin sisältö! Kaikkea pikkukivaa siis *_*
Joten sellaista oli siis joulukuisessa pikkuconissa;) Seuraava coni on siis Yukicon ja sen jälkeen Winter Nekocon^_^ Siellä siis törmäillään!

-Pakkasterveisin lähinnä Elluuhh