Me

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Umicon 2018 - Kerta se on ensimmäinenkin



Hei vaan! Uusi viikko on lähtenyt mukavasti käyntiin, mutta nyt on aika muistella 24.-25.2.2018 järjestettyä Umiconia. Tapahtuma oli Turussa Logomolla, joka oli hyvin tilava hallimainen tila järjestää tapahtuma. Mielestäni rakennus ei ollut ulkoa päin kovinkaan houkuttelevan näköinen ja parkkipaikat olivat maksullisia.

Alkuperäinen suunnitelmani oli laittaa tapahtumaan päälle kunniavieras Arina Tanemura teemaan liittyvä puku, eli Finn Fish sarjasta Kamikaze Kaitou Jeanne ja suunnittelin meneväni sillä cosplaykilpailuun. Lopulta totesin, etten ehdi saamaan Finiä ajoissa valmiiksi ja sain viestiä, että kisaan pääsisi taas mukaan niin kaivoin kaapin pohjilta Idolm@sterin Azusan ja täytin hakemukset. Olin saanut puvun viime kesänä jo valmiiksi, mutta en jaksanut laittaa sitä Animconiin päälle joten nyt oli sopiva tilaisuus.

Olin äskettäin hankkinut kaverin välityksellä Chikasta talvikoulupuku figuurin ja hetken sitä katseltuani totesin, että "Vitsi siitä kesäkoulupuvustahan saisi muokattua tän" joten ehdotin sitä Megulle ja hänkin innostui ideasta lähteä muokkaamaan koulupukuja. Kävimme siiten yhdessä etsimässä kivat ankkurikuvioiset napit ja jotain pehmeää kangasta takkiin. Ompelu ja kaavoitus sujui ongelmitta ja pieni upgrade olikin yhdessä päivässä valmis. Harmillisesti tajusimme, että pukumme eivät sattuisi samalle päivälle, koska olin päässyt kisaan mukaan, mutta sovimme laittavamme ne sitten Tampere Kupliiseen. (Jota emme kuitenkaan lopulta tehneet).
Umiconin line up eli launtaina Chika Takami Love Livesta ja sunnuntaina Azusa Miura Idol@masterista.

Pääreffi

Kankaan alla on vanukangasta, joka tuo siihen kohokuvio ilmiön, kun sen tikkaa

Uusi haatu vs vanha hattu

Worblasta yksittäin tehdyt pallerot.

Pöksyt vielä tekovaiheessa.
Bussimme Turkuun Megun kanssa lähti klo. 14.20 ja matka kesti kuusi tuntia. Bussiasemalla kohtasimme Nekun ja Miin, jonka luo pääsimme majoittumaan (Kiitos vielä oikein paljon Mii <3) Olimme tosiaan perjantai illalla aika myöhään Turussa, joten  silitimme vain puvut ja menimme melkein suoraan nukkumaan.
Kaikki Chika kuvat on ottanut ja editoinut Pixeffect 


Siellä se senpai menee 

Lauantai aamuna laitoimme perinteiset musiikit soimaan ja pakkelit naamaan. Miin piti lähteä ennen meitä conipaikalle, koska hän oli vänkärinä niin me pääsimme kulkemaan bussilla Logomolle. Meinasimme ensin hypätä väärällä pysäkillä pois, mutta onneksi muut conilaiset sanoivat, että ei vielä XDD
Minä olin kisaamassa tapahtumassa joten pääsin vänkäreiden ovesta sisään. Olin ennen tapahtumaa jo ostanut rannekkeen ennakkoon, mutta huomasin, että kisaajat saavat kisapäivänsä ilmaiseksi niin sain rahojani takaisin.



Hetken conipaikalla kierreltyämme tuntui kuin koko paikka olisi jo nähty juttu. Penkkejä ei ollut juuri missään ja juomapisteiden puuttuminen oli todella iso miinus. Ilmeisesti tapahtumalla oli ollut tietokatkos launtaina ja juomapisteet saatiin vasta sunnuntaille. Plussaa Logomolle antaisin ruokapaikoista, koska ne olivat kohtuuhintaiset ja palvelivat molempina päivinä moitteettomasti.
Itse en käyny lauantaina katsomassa mitään muuta ohjelmaa, kuin hieman avajaisia. Tapahtumassa ei ollut tanssipelejä tai karaokea, joiden puuttuminen harmitti aika paljon.
Illalla vietimme pienimuotoisia Megun synttäreitä syöden herkkuja ja nauttien Putouksesta (Amaryllis Yamamoto on kyllä yksi meemi xD)
Kaikki Azusa kuvat on ottanut ja editoinut megurinemagnet



Sunnuntaina sitten olikin jo kisapäivä ja lähdimme aikaisin coniin laittamaan minulle pukua päälle. Azusa oli loppujen lopuksi melko mukava asu pitää päällä, vaikka siinä oli paljon osia, jotka sattoi olla huonosti. Bäkkäriltä löytyi naposteltavaa sekä omat pukkarit erillään muista kisaajille. Omalta osalta tuomarointi meni niinkuin olikin toivonut ja siellä olikin muutama tuttu tuomarina ^^
Tuomaroinnin lisäksi kisaajille oli sovittu oma kuvausaika Neiti Ninan kanssa.
Ennen takaisin bäkkärille menoa oli juuri Arina Tanemura nimikirjoitustilaisuus ja vähän kuumotti, että kerkeänkö käydä hakemassa nimmaria, mutta onneksi ystävälliset henkilöt päästivät edelle <3

Kisasta en oikeasti osannut odottaa yhtään mitää, koska siellä oli niin paljon muita hienoja pukuja mukana. Olin niin yllätynyt, kun se oma nimi mainittiin ensimmäisen sijan kohdalla ;;_;; <3 Olin myös todella onnellinen, että megu voitti kolmannen sijan Meliodas kuvalla. Hän oli kehittynyt jo niin paljon valokuvauksessa siihen mennessä(Puhumattakaan siitä mitä hän on nykyään!)
Kyseessä oli siis tämä Meliodas kuva

Umiconissa oli melko paljon järjestysvirheitä ja tuntui, että joka asiassa olisi voinut olla parannettavaa. En varmaan mene tapahtumaan uudestaan etäisyyden ja kustannusten takia. Toivon, että jos tapahtumaa järjestetään uudestaan niin se ottaa kävijäpalautteesta todella opikseen. Onneksi seura oli sentään hyvää<3
Extra: Hölökyn kölökyn terveisin Savo

 

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Tampere Kuplii 2018 -En tiedä monestiko kutsuin tätä coniksi

Heipsansaa! Päädyimme hieman extempore meiningillä lähteä käymään Tampere Kupliissa ja tässä juttua sieltä. Kuplii on sarjakuvapainotteinen tapahtuma, joka järjestettiin Traconista tutussa Tampere-talossa 21-25.3.2018. Vaikka tapahtuma kesti yhteensä neljä päivää, olimme paikalla ainoastaan viikonloppuna.
Mikä ruuhka!
Tämä oli ensimmäinen kertani Kupliissa, joten yllätyin ihmisten  ja eritoten nuorison määrästä. Erityisesti lauantaina tilat tuntuivat ahtailta ja vilinää ja vilskettä löytyi. Vessoista raikui kovalla Vocaloid musiikki, lähes joka nurkassa oli hengailupiirejä ja pitkin käytäviä juostiin hippasta. Frostin jälkeen tämä oli lähes kulttuurishokki😂 Oli myös erikoista nähdä "ulkopuolista väkeä" ihmettelemässä tapahtumaa. Monet lapsiperheet kävivät kurkkaamassa meininkiä ja kävijöitä oli vauvasta vaariin.
Eikös ollakki söpöläisiä?
Ohjelmista katsoimme vain cosplaykisan, sillä emme sinänsä kuulu sarjakuvatapahtuman ensisijaiseen kohderyhmään. Cosplaykisa eteni mielestäni sujuvasti ja mukana oli monentasoista kisaajaa. Lähes koko coni... Anteeksi tapahtuma kului loppujen lopuksi hengaillessa. Majoituimme kavereidemme luona, joten rahaakaan ei kulunut liikaa.

Cosplaykisaajat
Lauantaina minulla oli päälläni varmaankin monille tuttu Sheeta elokuvasta Laputa linna taivaalla.
Laputa on ehodoton suosikkini Studio Ghiblin tuotannosta.
Ps. Älkää miettikö liikaa kuvan värejä, sillä animaation värit muuttuivat aivan kokoajan.

Päätin tehdä asun noin kuukautta ennen tapahtumaa. Leipuri-Hiiva kokeili 3D-tulostaa vyön keskiosan ja mielestäni se onnistui yllättävän hyvin. Asuun olen melko tyytyväinen, mutta haluan tehdä uudet (ja paljon isommat) pöksyt! Aliarvioin pöksyjen koon ja kangas loppui  harmillisesti kesken. Sheetaa oli aivan ihana pukuilla ja haluan ehdottomasti cossata häntä lisää! Peruukin ostin Coscraftilta ja sen laatu on jotakin aivan uskomattoman ihanaa. Peruukki on todella paksu js kuitu on sileää ja helposti harjattavaa. ( Eikä ollut edes maksettu mainos). Pohdin josko tekisin myös Sheetan sinisen mekon mukavaksi sunnuntaicossiksi.

Kaikki kuvat ottanut ja editoinut: megurinemagnet
Malli: Elluuhh
Tätä kuvaa ottaessa tunsin olevani kuin Liisa ihmemaassa



Otin yhteiskuvaa myös suloisen pikku-Sheetan kanssa:)
Jos haluat kuvan poistettavan, otathan yhteyttä!

Löysin ihanan (ja kalliin) leijukiviavaimenperän myyntipöydiltä <3
Kävimme Pret-Tyn kanssa molempina päivinä syömässä Burger Kingissä ja voisin elää koko loppuelämäni Oreo Shakeilla.. Mmmmhhhh! Ostin molemmille purilaiset ja Pret-Tyn piti ostaa meille molemmille shaket ja mitä kävikään???
PRET-TY OSTI OREO SHAKEN VAIN ITSELLEEN?!?!

Pret-Tyllä oli lauantaina ystävänsä suunnittelema gijinkaversio Sylveonista. Gijinka tarkoittaa ihmisversiota jostakin hahmosta ja sen saa toteuttaa täysin haluamallaan tavalla. Tapansa mukaan hän päätti tehdä pikacossin ja aloittikin asun tekemisen viikkoa ennen tapahtumaa. Noin puolet asusta on kierrätystä muista cosseista, paita Hanayosta, hanskat ja peruukki Madokasta. Hame, rusetit ja viitta täytyi tehdä varta vasten Sylveoniin ja niihin käytettiin runsaasti vanhoja kankaiden jämiä..
Sylveon

Kuvat ja editointi: megurinemagnet
Malli: Pret-Ty

c) megurinemagnet
Löysimme myös toisen ihastuttavan Sylveonin! 

Sunnuntai

Sunnuntaina pääsimme pukemaan ensi kertaa samaan aikaan Heidiä ja Klaaraa. Klaara kaipasi runsaasti peruskorjausta viime käytön jäljiltä, kuten hihojen ja rusettien uusimista. Olin ehtinyt myydä vanhan peruukkini pois, joten tyydyin käyttämään Eli Ayase peruukkiani sen sijaan.

Emme ehtineet ottaa juurikaan yhteiskuvia, joten saatte tyytyä kännykkälaatuun ;_;
Söpöt maalaistyttöset kaipaa seuraa;)
Ottakee yhteyttä!
 Kuplii oli kokemuksena ihan kiva, ilmaistapahtumaksi melko toimiva kokonaisuus. Narikat olivat maksulliset, muttei se haitannut tapahtuman ollessa muutoin ilmainen. Seura oli tietenkin parasta ja varmaan menemme kuplimaan jatkossakin. Seuraavasta tapahtumasta ei ole vielä tietoa, mutta uudet asut ovat jo tulilla (vai roviolla?).

Iloista kevään jatkoa!
-Elluuhh

















tiistai 30. tammikuuta 2018

Desucon Frostbite 2018 - Uudet asut ja uudet kujeet

Talviset terveiset Frostista! Tässäpä vielä samat tutut turinat conin ajankohdasta ja paikasta eli Desucon Frostbite pidettiin 26-29.2.2018 Lahden Sibeliustalolla. Mutta mikä tärkeintä minä, Elluuhh, menetin "Frostineitsyyneni" ja menin ensimmäistä kertaa kurkaamaan K-18 conin meininkiä. Tarkoitan termillä siis sitä, että vaikka olen ollut täysi-ikäinen jo tovin tai kaksi, kuitenkaan en ollut ennen käynyt yli-ikäisille tarkoitettussa tapahtumassa. No kuinka tapahtuma sitten erosi kaikille avoimesta tapahtumasta? Ensinnäkin conipaikka oli todella siisti. Roskat olivat roskissa ja yleinen tunnelma oli rauhallisempi. Kawaii-junat ja pockypiirit loistivat poissaolollaan. Kuitenkin poissaolollan loistivat myös cossaajat. Mielestäni tapahtumassa oli nimittäin vähemmän cosplaypukuilijoita, kuin kaikille avoimessa tapahtumassa. Myöskään kävijöiden kypsyysasteesta en ollut kovinkaan vakuuttunut, sillä heti coniin saavuttuani pukkarissa kuului vitutusvirsiä ja larppaajaäijät mönkivät pitkin lattioita...No onneksi porukka kuitenkin pääosin käyttäytyi hyvin.
Halusin tähän väliin jonkun kuvan, joten länttäsin tämän,
Megu oli koko lauantain kiireinen cossikisajuttujen kanssa,  hikisesti hän ehti ottamaan edes selfien kanssani.

En ollut tapahtumassa perjantaina ollenkaan, sillä ajelin coniin vasta lauantaiaamuna. En meinannut saada unta, sillä jostakin syystä minua jännitti kamalasti. Minun täytyi selviytyä tuntemattomalla paikkakunnalla coniin ja hotelliin ihan yksin, mutta onneksi Megu sattui kuitenkin olemaan Sipsinekun kanssa samassa hotellissa kanssani. Majoitukseni oli Kauppahotelli Grandissa, joka oli muutaman kilometrin päässä conpaikalta. Palvelu ja aamiainen olivat hyviä, mutta huoneeni ikkuna veti ikävästi ja aamulla heräsin kylmyyteen;_O
Huone ajoi asiansa ihan ok. 

Lauantai:
Olen ollut jonkin aikaa pienellä cosplaytauolla, mutta Frostbitea varten sain aikaiseksi kaksi uutta pukua! Lauantaina minulla oli päälläni Love Livestä tuttu Eli Ayase (Christmas unidolized versio), jolle annoin lempinimen enkeli Eli. Ei enää pitäisi cossata läpälöpöstä, mutta jotenkin se aina hiipii suunnitelmiin hmm...
Enkeli Eli
Eliä oli oikeastaan ihan mukava väsäillä hiljalleen ja kokonaisuudessaan sen tekemiseen meni noin puoli vuotta. Ehdottomasti vaikein osa asussa oli pitkän viitan lumihiutalekuvio. Toteutin sen silittämällä organzaan tukikangasta ja leikkaamalla useita kymmeniä pyöreitä pitsikuvioita. Liimasin koristeiksi lumihiutaleita ja timantteja. Olen yllättävän tyytyväinen asuun ja se oli myös mukava päällä, vaikka pitkän viitan kanssa olikin hieman vaikea elää.
Valmis koristelu

Se pakollinen peiliself...Äääh vanha vitsi jo.
Lauantai meni melkein kokonaan hengaillessa, mutta kerrankin ehdin oikeasti sosialisoitua kunnolla. Oli mukava moikkailla Chirua, Pincyuuta, Eisyä, 0sakoa ja myös monia muita^^ Erityisesti oli mukava tutustua Sipsinekkuun, joka ystävällisesti tarjosi minulle laastareita ja lahjoitti jopa läpälöpöjulisteen aaaa kiitos??;_; Monet tulivat ottamaan minusta kuvia ja olin iloinen, että asustani pidettiin. :> Jotenkin en ajatellut sen olevan kovinkaan kummoinen asu.

Illemmalla kävimme syömistä purilaiskuninkaasta ja kävin pikaisesti tsekkaamassa iltabileiden meiningin. Ilmainen narikka ja korvatulpat olivat luksusta! Paikka oli tupaten täynnä, mutta meno oli hyvä. Lähdin bileistä ajoissa silittämään Sonian asua seuraavaa päivää varten. Hotellin silityspaikka oli käytävällä ja kuuntelin silittäessäni maukkaita juoruja viereisestä huoneesta. Höhöö olenpas kamala!

Minulle sanottiin bileiden olevan kolmiomestassa, mutta en ajatellut sen olevan ihan näin...Kolmiomainen.
 Paikan nimi oli joku mössö sössö, en oikeasti muista mikäXDD
Sunnuntai: 
Jos kuvittelitte tämän olevan helppo ja yksinkertainen asu, olette väärässä.

Sonian Nevermindin (Danganronpa 2) oli ajatus valmistua Traconiin, mutta asun kanssa oli paljon ongelmia mm. sopivan kankaan löytymisen kanssa. En oikeasti vieläkään tiedä minkävärinen Sonian mekko oikeasti on. Hetken mietittyäni tajusin, että oikeastaan melkein jokaisessa asun osan tekemisessä ilmeni yhtä tai toista ongelmaa: Sopivaa sinistä timanttia ja rannekorua oli vaikea löytyää, tilaamani kengät olivat koon liian pienet, mekon ja rusetin kuviot menivät uusiksi ja peruukki oli jo saapuessaan supertakkuinen. Huoooh, tämän piti olla helppo asu?!?!? Mitäs menin aliarvioimaan, oma vika.
 Team Puurosipsimagnet meidokahvilassa.
Kävimme sunnuntaina kurkkaamassa myös meidokahvilan. Koristeluun oli nähty vaivaa, mutta kahvila oli hieman liian ahdas. Palvelu oli ystävällistä ja minttusuklaamousse erittäin hyvää! OMNOM! Alla kuvia Soniasta.
c)megurinemagnet
c)megurinemagnet
Kuva: Sipsinekku
Muokkaus: megurinemagnet

Yleisesti Frostista jäi erittäin hyvä fiilis. Molempia hahmoja oli mukava pukuilla, eikä minulla ole yleisesti  tapahtumasta  mitään erityistä moitittavaa. Tykkäsin eritoten siitä, että cosplaykisa alkoi aikataulun mukaan, eikä teknisiä ongelmia tullut. Sellaista menoa tällä kertaa.

Ai missäkö Pret-Ty oli? Hän on vielä liian nuori tälläiseen eliittiyksilöiden tapahtumaan, joten hän vietti mukavaa viikonloppua kavereidensa kanssa ^^

Bai bai tältä keväältä! En ole valitettavasti tulossa Yukiconiin tai Umiconiin, koska säästän Japanin matkaa varten. Kesällä nähdään coneissa seuraavan kerran!

-Elluuhh


sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Tracon 2017- Eihän koskaan voi olla liian myöhässä?

Hei vaan kaikille! Blogissamme on ollut "muutaman" kuukauden hiljaisuus Animeconista lähtien ja ajattelin nyt avata hieman mitä kaikkea tänä aikana on siis tapahtunut.

Eli ensimmäisenä minulla alkoi uusi elämänvaihe eli lukio! Muutin siis muutama kuukausi sitten asumaan Kuopioon. Muutettuani huomasin, että cosplaytarvikkeet, kuten ompelukone, vaaterekit sun muut eivät yksinkertaisesti sovi opiskelija-asuntoon, eli nykyään teen asuja vain viikonloppuisin vanhempieni kotona. Tämä on sinänsä todella harmillista, koska viikolla iskevät aina ne kovimmat inspiraatiopuuskat, mutta tuleepahan keskityttyä enemmän opiskeluun.


Ja sitten tarkemmin Traconin pukuihin. Eräs kaunis kevätpäivä megurinemagnet ehdotti minulle, että tekisin hänen kanssaan paricossin eli hän Junkona ja minä Kirigirinä Danganronpasta. Lähdin heti ideaan mukaan ja peruukki lähti nopeasti tilaukseen. Aluksi minulla oli suuria vaikeuksia löytää sopiva kangas Kirigirin takkiin, koska se ei selvästikään ollut mikään perus puuvilla tai satiini, vaan näin sen tekonahkana. Lopulta päädyin tilaamaan Kankaita.comista muovista kiiltokangasta eikä minulla ollut aikaa tilata testikappaletta, joten toivoin sormet ristissä sen vain olevan sopivaa. Kangas oli lopulta selvästi vähän liian lilaa ja kiiltävää, mutta pidän kankaasta todella paljon, joten se ei haitannut. 

Ensimmäisenä tein perusmustan vekkihameen puuvillasta ja siinä on myös vanhasta hameesta tehty pehmeä satiininen vuori. Jälkeenpäin tuli sitten mieleen, että hame olisi ehkä kannattanut tehdä jostai raskaammasta materiaalista, mutta meni jo. Hameen jälkeen lähdin tekemään valkeaa aluspaitaa. Paita ei sinänsä ollut mikään vaikea tehdä, haastavin osa oli saada kaulaus oikean kokoiseksi, koska  siitä meinasi tulla aivan liian korkea ja se näytti aivan papinkalukselta XD


Cosplay hacks jos ompelet jotain kangasta, missä näkyy nuppineulan jäljet.

Alkuperäinen suunnitelmani oli liimata Gutermann-liimalla saumat nätisti auki, mutta kiiltokangas ei kestänyt sitä.
Kangasvalintani hanskoihin oli hieman huono, koska se alkoi hieman murenemaan pitkin tapahtumaa.

Siin se merkki on perkule!
Kravaatissa halusin haastaa hieman itseäni ja tein oikean, solmittavan kravaatin enkä kuminauhalla kiinnitettävää "feikkikravaattia". Mustat kuviot puvun kravaatissa sekä valkeassa paidassa tuottivat todella pään vaivaa! En ollut koskaan tehnyt vielä mitään vastaavaa ja ja lopulta päädyin tekemään ne pienellä tussilla. Harjoittelin kuvioita aluksi paperille ja lopulta piirsin ne suoraan kankaalle.

Kirigirin kenkien suhteen päädyin ostamaan kirpputorilta tuikitavalliset talvisaappaat (joka oli virhe, koska saappaat olivat valtavan hiostavat, aivan kuin olisi ollut saunat jalassa) ja käytin niitä saapaita pohjakenkinä tukemaan shoecoveria.  Kiiltokangas oli liian ohutta,  etten olisi saanut muuten kunnollisia kenkiä.
Kuvaa Kirigirin paidasta sekä melkein valmiista takista. Viimeisessä kuvassa Meliodaksen buutsit.
Ja sitten päästäänkin Traconin toiseen pukuuni eli Meliodakseen! Eräs koulukaverini yläasteella suositeli minua katsomaan Nanatsu no Taizain ja jäin heti koukkuun. Maratoonasin animen muutamassa päivässä ja heti sen jälkeen pakko siirtyä mangan puolelle!(Jos luet sarjaa niin tule ihmeessä puhumaan :3333) 
Suosikkihahmokseni valikoitui jo ensimmäisten jaksojen aikana itse päähenkilö  Meliodas, joka on hieman pervo sekä kepposteleva luonteeltaan, mutta sisimmässään todella välittävä henkilö. Mietin jo sarjan aikana hahmon crossaamista, mutta minulla oli jo tämän vuoden conit täynnä joten asun tekeminen olisi pitänyt jäädä ensi vuodelle. Kappas kummaa kuinka kävikään...

Puvun teossa itsessään ei ollut mitään suurempia ongelmia, mutta haastavin osuus oli ehdottomasti Dragon handle, eli miekka.
1. Kaavat miekkaan
2. Kaksi osaa, joiden avulla miekkaan saatiin vähän pintaa
3. Ruuvit laitettu
4. Kuvaa sivulta 
5. Terän kiinnitys tapahtui niin, että teräosaan ja "lohikäärmeosaan" tehtiin kolot ja niiden sisään laitettiin metalli tikut sekä liimaa.
6. Osia  tehty muovista
7. Pienoishiomakoneella viillot miekkaan
8.Spraymaalia pintaan
9.Huotra
10. Jos olisimme liimanneet kaksi vaneripalaa yhteen, huotrasta oli tullut  liian paksu. Iskä onneksi keksi laittaa paksua nahkaa huotran toiselle puolelle, joka toi tarvittavaa joustavuutta ja estää miekan tippumisen huotrasta.
11.Valmiis!!!

Käytin vahingossa jotain iskän superkallista traktorin pintamaalia  kahvan vihreään osaan ;A;
Tracon 8-10.9.2017

Majoituimme tapahtuman ajan kavereidemme luona ja jakaannuimme kahteen porukkaan: Minä majoituin Megun kanssa Henen luona ja Elluuhh oli LeipuriHiivan kanssa Arbitorin luona. Olimme jo Henen luona viime vuoden Tampere Kupliissa ja me sovimme, että tulisimme uudestaan Traconissa. Perjantaina teimme illalla vohveleita conin aloitukseksi :3

Itse tapahtuma oli hyvin samanlainen, kuin aikaisempinakin vuosina. Desucon oli tosin päättänyt siunata tapahtumaa säätiedotuksellaan ja lähes koko tapahtuman ajan ripsi enemmän tai vähemmän vettä. Conin yleisilme ja tiedotus olivat kunnossa, kuten myös vesipisteiden täyttö. Välillä vessat, taidekuja ja ykköskerros olivat ruuhkaisia, mutta se ei hirveästi haitannut. Coni meni mielestäni järjestelyiden puolesta todella hyvin. Tapahtumassa vilisi hurjasti tuttuja, eikä aika riittänyt mitenkään kaikkien kavereiden moikkaamiseen;_;

Cosplaykisoista pidimme paljon, sillä esitykset olivat hyviä ja palkinnot menivät oikeisiin osoitteisiin.
-Pret-Ty

Extra: Kävimme Megun kanssa kuvaamassa Meliodasta eräässä kahvilassa Traconin jälkeen :3